Tietoa meistä

Anja Pesola Oy - verhotarvikkeiden tukkuliike, valmistaja ja maahantuoja

Perheyrityksemme perusti isoisämme diplomi-insinööri Jorma Pesola yhdessä vaimonsa Anjan kanssa vuonna 1957. Ensimmäisiin tuotteisiin kuuluivat muoviset kalustehelat, verholiu'ut ja verhokoukut, jotka valmistettiin itse omilla muovikoneilla. Erilaisia muoviosia valmistettiin myös autoteollisuuden käyttöön.

Isoisämme myös suunnitteli ensimmäiset verhokoukut Suomessa: verhokoukkujen valmistajana yrityksemme olikin Suomen ensimmäinen. Osaan hänen suunnittelemistaan tuotteista haettiin tuolloin myös patentti. Muovisia verhotarvikkeita valmistamme edelleen.

 

Oma tuotanto ainoana Suomessa

Jorma Pesolan varhaisen poismenon jälkeen 70-luvun lopussa, yrityksen vetäjäksi asettui perheen toinen sukupolvi. 80-luvun puolivälissä tuotevalikoimaa laajennettiin voimakkaasti ja tuotevalikoimassa siirryttiin enemmän sisustuksen puolelle. Mukaan tulivat verhokiskot, verhotangot ja verhonauhat, mutta vanhat tuotteet säilytettiin tuotevalikoimassa.

Vuoden 2011 alussa Anja Pesola Oy:n omistus siirtyi kolmannelle sukupolvelle. Tuolloin yrityksen vetovastuussa aloittivat siskokset Taru ja Sarlotta. Valmistamme edelleen muovisia verhokoukkuja ja muita muoviosia itse ja käytämme myös isoisämme perintönä saamiamme muovityökaluja. Isämme Pekka on myös jatkanut isänsä jalanjäljissä ja valikoimassamme on hänen suunnittelemiaan tuotteita. Lisäksi meillä on omat työkalut alumiinisten verhokiskojen valmistamiseen ja teetämme alumiinisia verhokiskoja Suomessa. Suomessa valmistamillemme tuotteille on myönnetty Avainlippu-merkki.

Tuotekehitys jatkuu edelleen ja pyrimme laajentamaan valikoimaa yrityksemme liikeidean mukaisesti tarjoamalla korkealaatuisia tuotteita niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Näiden vuosikymmenien aikana olemme toimittaneet tuotteitamme useisiin hotelleihin, kouluihin, sairaaloihin, toimistotiloihin, risteilyaluksiin, yksityiskoteihin ja entisöintikohteisiin.

Ekologisuus on meille tärkeää. Kun teemme tuotteita määrämittaan meille jää aina jonkin verran ns. hukkaa. Tämä hukka kierrätetään niin, että alumiini sulatetaan ja se käytetään uuden alumiinin valmistukseen. Uuden alumiinin valmistuksessa käytetään 25% kierrätysmateriaalia.

Ostaessasi uudet verhokiskot meiltä voit tuoda vanhat verhokiskosi meille kierrätykseen veloituksetta noutaessasi uudet.

Kierrätämme myös messinkisistä verhotangoista ja rautaista verhotangoista ylijäävät osat. Myös pakkausmateriaali kierrätetään - emme hanki tuotteiden lähettämistä varten erikseen pahvilaatikoita vaan käytämme pahvilaatikoita tuotteiden varastoinnissa ja sitä mukaa, kun laatikoita tyhjenee ne joko käytetään uudelleen varastointiin tai lähetysten toimittamisessa asiakkaalle.

Yrityksemme sijaitsee Helsingissä Malmin lentokentän välittömässä läheisyydessä. Toimitamme tuotteitamme ympäri Suomea sekä eri puolelle Eurooppaa.

 

yrityskuva